Jalkauduttuani aikanaan työhakemusteni kanssa, huomasin että lähestymistapa oli vanhanaikainen ja luetut puheet "oma-aloitteisuudesta" ja "rohkeudesta" hakea haluamaasi työpaikkaa, olivat sananhelinää.Ne ketkä tätä lähestymistapaa arvostivat, olivat vanhempia, pian eläköityviä miehiä.Kävin ainakin kymmenessä eri liikkeessä jättämässä cv:ni, ja esittäytymässä.

Vastaanotto oli kaikissa hämmentynyt ja reaktio oli: Mutta eihän meillä edes ole avointa työpaikkaa. Totta puhuen jossain vaiheessa aloin jo miettiä että naamassani on jotain vikaa, mutta sen verran balanssissa itsetuntemukseni on, että ymmärsin ettei kyseessä voi olla esteettiset esteet.

Lopetin tämän jalkautumisen aika pian ja päätin jättää hakemuksiani sähköpostitse. Arvatkaa kuinka moneen sähköpostiin sain vastauksen kun lähetin hakemuksia kaksikymmentä?

Yhteen. Vastaus oli kannustava ja cv:tä kehuttiin, mutta pahoittelivat ettei juuri sillä hetkellä ole työtä tarjota. Muut 19 työnantajaa jättivät cv:ni leijumaan jonnekin bittiavaruuteen ja laitoin osaan jopa kysymyksen, että saitteko mahdollisesti cv:ni, voisin tulla teillä käymään ja esittelemään itseni.

Ei vastausta.

Paikallisessa ketjutavaratalossa kävin jättämässä cv:n ja laitoin meiliä perään, ja pääsinkin sitten haastatteluun jossa useaan otteeseen sanottiin että ei ole juuri nyt avoinna olevia töitä. En kertonut, että heidän liikkeensä myymälävastaava oli aiemmin sanonut minulle ettei minua palkata, koska olen liian "kallis" työntekijä.

Minulla oli mukava haastattelutuokio tavaratalon johtajan kanssa ja minulle luvattiin ilmoittaa heti kun he tarvitsevat tekijää.

Ei mennyt kauaa, kun siellä asioidessani huomasin työvoimatoimistossa työnhakijana olleen entisen luokkakaverini olevan myyntipuuhissa. Hänen kanssaan juteltuani hän kertoi, että oli saanut työpaikan viikkoa aikaisemmin,ja aluksi oli harjoittelussa koska hänellä ei ollut työhön vaadittavaa pätevyyttä. Toisin kuin minulla oli. Se oli jollain tapaa isku vasten kasvoja, kun ymmärsin miten työnantajat toimivat. Kyselin tältä kaverilta muiden työntekijöiden pätevyyttä, ja heistä yhdellä oli virallinen koulutus tekemäänsä työhön, muuta työskentelivät pohjakoulutuksella joka ei edes vastannut työnkuvaa.

Ei työnantajia kiinnosta työntekijöiden ammattitaito, eivätkä he arvosta työkokemusta, intohimoa työhön tai oma-aloitteisuutta. Työntekijät valitaan sen perusteella kuka pystyy edullisimmin tekemään saman työn.

Minä olen luovuttanut työnhaussa. Viimeisen tuloksettoman hakemuksen lähetin toissapäivänä, johon ei ole vastattu vieläkään eikä todennäköisesti vastata.Vuosien työnhaussa menettää itsekunnioituksensa, alkaa kuvitella että on tosi huono, ruma ja turha. Se vie itsetunnon kun montakymmentä kertaa kuulet, ettet kelpaa. Motivaatiotani on pitänyt yllä toivo siitä, että suuri haluni tehdä työtä kantaa hedelmää.

Olen hyvä työntekijä, saanut jokaisesta työpaikasta joihin olen päässyt, hyvät suositukset ja voisi luulla, että olisin katkera. Olenkin ehkä vähän,suurimmille työnantajille kun luen niitä mainoksia joissa hehkutetaan yhdessä tekemisen voimaa ja ammattitaitoa, ja kun tiedän että todellisuudessa pyöritetään halpatyövoimaa ammattitaidottomilla ihmisillä jotka tekevät työtänsä etteivät menetä päivärahoja.

Minusta on alkanut nousta esille puolia, jotka eivät ole olleet näkyvillä.Inho ahneita ihmisiä kohtaan,inho ihmisarvoa polkevia tekoja kohtaan,inho tekopyhyyttä kohtaan ja turhasta valittavia kohtaan. Olette työpaikoissa joita inhoatte, lopettakaa se työ. Asioin virastossa jossa ihmisten naamat on kun norsunvitut, oikein mukava varmaan työkaverina tällainen viinerivenla. Antakaa se paikkanne niille, meille, ketkä oikeasti kokevat elävänsä kun saavat tehdä töitä. Jättäytykää te työelämän oravanpyörästä.

Onko talolainaa? Myykää talo. Eikö onnistu myynti? Laittakaa vuokralle. Hakekaa virkavapaata. Myykää kesämökki. Myykää toinen auto. Lasten harrastukset? Tarvitseeko ne baletin kerran viikossa, vaihtakaa baletti luisteluun ja käykää yhdessä jäällä. Vaihtakaa seurakunnan kerhoihin. Muuttakaa lähiöön ja myykää vaikka se toinenkin auto.

Lopettakaa valittaminen, jos olette kuitenkin tyytyväisiä kaikkeen ja valitatte sen takia että ette uskalla lähteä. Usein kuulee, että mitä siitäkin tulisi jos kaikki lopettaisivat?

Ensinnäkin näin ei käy, ja jos kävisi, syntyisi tuhansia työpaikkoja joihin työttömät vastavalmistuneet maisterit ja ekonomit voivat hakea, kortistossa olevat turhautuneet hitsarit ja pätkätöitä tekevät hoitajat saisivat ne vakipaikat, ja vastaanotossa irvistelevä elämäänsä leipääntynyt hoitsu vaihtuisi intoa täynnä olevaan vastavalmistuneeseen!

Minä lopetin ajojahdin koskien työpaikkoja, aion olla tilivelvollinen vain itselleni. En halua säälitöitä, tai että minut otetaan töihin vain siksi että olen työtön työnhakija. Vaadin arvostusta työnantajalta, koska minä olen arvokas. Se että en ole ollut työelämässä vähään aikaan ei tee minusta huonompaa työntekijää kuin heistä jotka vaihtavat töitä toiseen firmaan eivätkä pilaa cv:tään kohdalla: työtön 2012-2012.

Olen onnellisempi työttömänä, mutta vapaana, kuin velkavankeudessa pankille ylisuuressa asunnossani, tehden työtä jossa minua ei arvosteta. Luuleeko joku, että ketjukauppias arvostaa harjoittelijaa? Jos arvostaisi, työnantaja huolehtisi että työtä tekevät saavat koulutuksen ja ansionsa mukaan palkkaa. Mitähän siitä tulisi, jos ketjukauppias kouluttaisi kaikki kitupalkalla hyllyjä täyttävät harkkarit?

Siitä tulisi miljoonien kulu ja sehän taas ei käy.